Hiihtoa kohti ylämäkeä peläten alamäkeä

Katson ikkunasta ulospäin ja mietin samalla syvempiä elämän kiemuroita, jota olin kadottanut sairauden vaikeammassa ajan kohtana. Viime heinäkuussa heräsin voinnin tasaisuuteen ja tajusin, että kysyin monta kuka minä olen oikeasti. Miksi olen täällä tai mikä johdattelee minua oikealle tielle. 

No sain siinä kohtaa oikean johdatuksen Jumalalta ja minulle soitettiin puhelimeen. Loput oli historiaa. Sen jälkeen vauvuin uskonnon horrokseen ja olen käynyt kerran viikossa jumalan palvelukseen. Olen vhdoin viimein löytänyt itseni ja ehkä elämäni suunnan. Olen saanut niin monta kertaa oikeanlaisen johdatuksen kiittäen Jumalaa siitä.

Nyt olen myös muutenkin saamassa oman ääneni kuulumaan ja maineeni puhtaaksi, mitä en ole odottanut. Kuitenkin on alkamassa hyvä suunta ja enkä ole enään näkymätön kenelekkään. Kiitän todella paljon jumalaa ja itseäni oman tahdon keran, että olen jaksanut tämän tien ja johdatuksen käydä läpi.

Myös tulin palaverissa kaapista ulos sillä tavalla, että kerroin ja näytin diagnoosi paperia jossa luki, että olen AUTISTINEN. Ja ne ihmiset hyväksyivät sen ja johdattele kaikenlaisilla kysymyksillä. Kun palaveri oli loppunut niin huokaisin ulos ilmani ja olin todella helpottunut. Kiitin samalla kuinka rohkea oln kun kerroin piittaamatta siitä tuleeko ongelmia.   Nyt saan katsoa kirjaani syvemmin ja lukea sitä ekaa kertaa ja oppia siittä, miten olen autistinen eli miten se näkyy minussa.Olen onnellinen.

Mutta vaikka on monta hyvää asiaa tullut elämääni niin pelkään kovasti alamäkeä, koska se pilaisi kaiken.  Siis ihan kaiken. mutta siitä seuraavalla keralla