Voi minua!

Maanantai 4.10.2021 klo 9:23 - SaaraKaroliina


Mä unohtelen kaikkea. ihan mitä vaan unohdan. Sitä se kuormittuneisuus teettää. Kumpa jo alkaisi aivot nollaantumaan ja toimimaan kunnolla. Tänään unohdin lapsen pipan ja hanskat ensin. No sen unohduksen huomasin rappu käytävällä. Sitten kun ulos päästiin niin huomasin, että olin unohtanut kaulurin joka on nyt tärkeä kylmälle säälle. No eiku uudestaan hakemaan sisälle.  Joudun aina menemään rappusia, koska ei ole hissiä. No sen saatiin kotona ja bussi odotti pysäkillä ja me juostiin siihen niin lapsi huomasi, että toinen hanska puuttuu. Eiku bussista pois ja etsilmään. No se löyty pihasta ja sit takaisin bussi pysäkille. No oltiin päiväkodissa ja iloittiin päikyssä et lapselta oli lähtenyt hammas eilen illalla. No kun olin saanut riisuttua niin tajusin, että ei meidän pidä olla täälä. Vaan neuvolapsykologilla eli eiku vaatteet taas päälle ja menoksi. Aivoit ei siis yhtään toiminut tässä aamussa. Ja nyht kirjoittelen siitä neuvolapsykologin vastaan oton penkillä. Tällä vaan voi seuravaaksi vaan nauraa. 😂❤️😂❤️ Minä kirjoitin yksi päivä minun ahdistuksestani. Se menee näin: 

Ahdistus olet minun mörköni

Joka päivä sinä kolkutat ovelleni ja ilmoitat tulevasi mieleeni. Sinua pelkään, mutta yritän taistella sinua vastaan. Miksi sinä kiusaat minua. Miksi en saa elää onnellista elämää ilman mörköäni. Miksi olet olemassa ja kiusaamassa muita. Miksi tuot ahdistavia ajatuksia, joita sit pelätään kovasti.

Ahdistus mörkö voisitko lähteä ja jättää minut rauhaan. En kaipaa sua tai voisinkin kaivata jos kääntäisit ajatukset ja tunteet toisinpäin. 

Älä pliis enään kiusaa minua.  Olen kokenut kovia ja pitääkö niistä jäädä niin syvät arvet jotka aina sun avullasi kummittelisi.  Miksi en voi vaan mennä eteenpäin. Tai meen, mutta miksi ne aina ne arvet kirvelee kun koen jotain hyvää.

Minua on yritetty raiskata. Koulu kiusattu, koska olen se oudoin tyyppi joka tietää kaiken. Huostaan otettu lapsi joskus. Onhan nää rankkoja asioita, mutta silti yritän näitä kohdata. Vaikka kohtaaminen vie välillä enemmän satuttaa ja tekisi välillä paeta vaan kaikkia asioita niin silti en pakene. EN TIEDÄ miksi? .  Olenko liian rohkea kohtaamaan niitä. Olenko joskus tarpeeksi vahva unohtamaan nää asiat. En tiedä. Sen näkee sit joskus.

Aika rankkaa tekstiä ahdistuksesta mutta joskus toi on totta. 


Muuten minulla nyt lomaillessa menee hyvin. Kaneli on ollut nyt meillä viikon ja todella hyvin kotiutunut. Niin yllättävän hyvin, että ihmettelen. Sen tekemisiä on hauska seurata ja eikä ole niin säikky kun aluksi oli. Minun mielestä se on vähän myös kasvanut. Sekä sillä on ollut kiinnostusta mantelia kohtaan. Eli nuuhkattaa mantelia häkin läpi, mutta erillään vie pidetään. Ensi viikolla on Mantelin leikkaus. Vähän jännittää.  ToivottavaSTI kaikki menee hyvin. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini