Osa on minun pimennossa

Tiistai 29.10.2019 klo 14:22 - rakkaudella saara


Vaikka on saanut sen kuvan, että on aina mennyt hyvin ja enkä ole koskaan pahaa kohtanut. Niin olen pahaa kohtanut. Vuonna 2012-2015 oli maailmani kauheimpaa aikaa. Siinä kodissani missä auin lapsuuteni niin minun biologiset siskoni päätyivät silloin väärälle tielle. Niin heidän paha olo kohdistui sit minuun, koska olin isosisko joka ei osannut oikealla hetkellä auttaa. Sit lähdin itse pakenemaan huonoa oloa ja päädyin jotenkin väärälle tielle. En ole koskaan aineita käyttänyt, mutta meidän suomen kuningas alkoholi sattui tielleni. Aloin juomaan ja hengailemaan väärissä porukoissa. Silloin alkoi kaksisuuntainen oirelee, mutta en itse tiennyt mitään oireilleni sanaa ja eikä kukaan hakenut minun puolestani apua. Olin vaan yksin uhmakkaalla tuulella. 

Lähdin lapsuuskodista ovet paiskoin ja haistatin pitkät. Minulla oli vain silloin paha olo ja enkä toivonut elää enempää. Alkoholi virtasi silloin paljon ja halusin vaan unohtaa. Eli hukutin tunteeni.  No 2014 tapasin exän ja luulin et sen kanssa meni hyvin. Kaksi kertaa tulin raskaaksi ja sen yhden raskauden välissä joka meni keskenmenoon niin menin suljetulle osastolle 2,6kk todella pahasta olosta.Silloin vain halusin kuolla ja eikä enään tarvitsisi kuulla keneltäkään et tapa itsesi huora.Myös vaan viiletelin, koska viiletelyn hetkellä pääsin hetkeksi pois pahasta olosta. Sielä osastoltani sain suuttumukseni ansoistani diagnoosin. Sain oireilleni nimen ja sain helpottavan olon tunteen. Kunnes tulin uudestaan raskaaksi ja sain kuulla kuinka ex oli pettänyt minua monen kaa. No suhde meni eroon ja onneksi. 

Jäin sit yksin lapsen kanssa, mutta silloin alkoi parempi elämä ja kaikki alkoi lutviutuu paikoilleen. Sain itselleni oikeaa hoitoa ja oikeanlaista apua. Onneksi en elämälleni  periksi antanut ja tajusin lapsen saatua et en ole yksin vaan jumala auttaa oikealle tielle ja on aina läsnä.

Nyt olen maailman onnellinen avoliitossa joka huolehtii myös minun lapsestani ja sanoo itseään isäksi. Se on maailman paras isä lapselleni vaikka ei ole biologinen isä. Nyt ollaan kaksi vuotta yhdessä taivallettu yhdessä samaa tietä.

Haluan vaan antaa menneisyyden pois ja unohtaa sen. Menneisyyden kautta opin kuinka elämä on oikeasti haurras ja kuinka joku voi sen kauttaa lopettaa toisen elämän helposti. Olin vaan silloin heikko ja koin huonoa oloa joka alkoi siskoistani. Paljon olen kantanut toisten huolia ja enkä ole koskaan kuunnellut itseäni. Kunnes sain lapsen ja sen kautta avopuolisoni eli tulevani aviomeheni.

Kaikki silloin mitä tein niin toivottavasti jotkut voisi antaa anteeksi. En silloin ollut oma itseni vaan sairauteni ja pahani oloni joka oli minulle musta kamu niin ne ohjasivat silloin minua. En todellakaan ole ryyppävää kaveria vaan koti äiti joka paistaa hyviä pullia. Jokainen tekee virheensä niin minäkin tein monta. 

Minun rakas avopuolisoni olet maailman paras puoliso ja isä. Kiitos että olet auttanut minua päästämään irti minun menneisyydestään jollon en ollut oma itseni. Kiitos jumalan joka on ollut aina läsnä kun on mennyt päin prinkkalaa. 

PHOTO-2019-05-20-09-40-15_2.jpg

Nyt koen Sun kanssa  turvaa, iloa, rakkautta ja toivoa. Myös koen ja näen kuinka rakastavainen isä olet. Nyt perjantaina mennään pitkästä aikaa treffeille ja viettämään myös minun syntymäpäivää. En usein sano, kuinka olet minun paras kaveri ja jota rakastan niin paljon et voisin vaikka mennä sun kanssa helvettiin.







PHOTO-2019-05-20-09-37-55_4.jpg


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini