Olenko minä Leijonaemo?

Olen pitkään miettinyt olenko minä Leijonaemo? Monien pohdintojen jälkeen pystyn sanomaan ääneen, että minulla erityislapsi joka tarvitsee erityishoitoa jotta tulisi ymmäretyksi ja hän ymmärtäisi meitä. Hänellä on apukuvia käytössä ja seuraavaksi mennään tukiviittoman koulutukseen jotta voidaan myös hänelle näyttää tukiviittomia puheen lisäksi jotta ymmärtäisimme paremmin häntä ja hän meitä. 

Onko arki raskaampaa jos on erityislapsi. No on välillä haasteita, mutta kummaksi ne haasteet on saman tyyppisiä kuin minulla. Eli olen ottanut taitoija itseltäni ja yhdistänyt avun tarpeeseen ne. Eli onneksi minulla itselläni on monen vuoden kokemus erillaisista ihmisistä ja itsestäni. Olenhan itsekin ollut erityislapsi jolla on ollut ymmärtämisen vaikeutta ja kaikkea muuta. 

Ei koskaan ole liian helppoa, mutta voi ottaa rennosti ja pyytää sitä apua jos sitä tarvitsee. Meillä on sairaan hyvä päiväkoti missä olemme saaneet kaiken avun miltein. Myös puhetterapeutilta ja psykologilta. Monet tutkimukset on vielä kesken, mutta kaikki pikku hiljaa. '

Myös on hyvä asia se, että olen itse eläkkeellä ja voin saada myös omaa aikaa kun lapsi hoidossa. Eli voin ladata akkuja enemmän silloin ja taas jaksaa 100 prosentilla sen jälkeen. 

Olen siis leijonaemo ja onnellinen siitä. Lapseni on maailman ihanin omalla persoonallaan ja haasteillaan.

Vaikka teillä tulisi joskus samanlainen haaste eteen niin kannattaa heti turvautua moneenkin tahoon mistä voisi olla apua. Ei tarvitse olla yksin ja olla mukamansa tosi vahva. Joskus voi romahtaa ja sanoa et ei jaksa muuten jos ei saa nyt heti apua. 

Mitä siis omallani lapsellani epäillään niin se on autismi. Hän menee usein omaan maailmaan ja siitä on hyvin vaikeaa saada kontaktia. Vaikka olisi vaikeaa saada kontaktia niin on hyviä' keinoja millä saisi sen tähän maailmaan. Kuvilla, kosketuksella. Antaa omaa kivaa puuhaa missä voi kuormittuneisuutta vähentää.